Joensuu sai Reilun kaupan kaupungin arvonimen 20.10.2009 neljäntenä Suomen kaupunkina. Ensimmäisenä sen sai Tampere toukokuussa 2008, sitten Pori ja Espoo. Lisäksi Utajärvi on nimetty Reilun kaupan kunnaksi. Innostus reilun kaupan suosimiseen on laajenemassa kulovalkean tavoin, sillä arvonimeä havittelevia paikkakuntia tulee mukaan jatkuvasti lisää. Viimeisimpänä kaupunkina reiluksi kaupungiksi on nimetty Lohja.
Reilun kaupan kaupungin arvonimi on kannanotto kestävän kehityksen ja eettisten valintojen puolesta. Sen voi saada kaupunki, jonka kaupunkiorganisaatio tukee Reilun kaupan periaatteita sekä ostamalla Reilun kaupan tuotteita että tiedottamalla Reilusta kaupasta. Lisäksi kaupungissa pitää olla tarvittava määrä ravintoloita, yhdistyksiä, yrityksiä sekä seurakuntia, jotka tarjoavat Reilun kaupan tuotteita. Saadakseen arvonimen kaupungin tulee täyttää kriteerit, joihin kuuluvat muun muassa Reilusta kaupasta viestiminen, osallistuminen jokavuotiseen Reilun kaupan viikkoon sekä Reilun kaupan periaatteiden mukaisesti tuotettujen tuotteiden käytön jatkuva lisääminen.
Arvonimen myöntää Suomessa Fairtrade-järjestöön kuuluva Reilun kaupan edistämisyhdistys ry. Yhdistys on kansainväliseen FLO-järjestöön kuuluva kansallisen tason toimija. Fairtrade-tavaramerkin synnyttänyt kampanja alkoi Iso-Britanniassa vuonna 2001. Reilun kaupan kaupunkeja on tällä hetkellä Alankomaissa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Espanjassa, Irlannissa, Itävallassa, Kanadassa, Norjassa, Ranskassa, Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Joensuussa hanketta koordinoi ja raportoinnista edistämisyhdistykselle vastaa paikallinen Reilun kaupan kaupungin kannatustyöryhmä.
Joensuun kaupunki tarjoaa kaikissa omissa tilaisuuksissaan Reilun kaupan kahvia. Laajassa käytössä ovat myös Reilun kaupan tee, sokeri ja hunaja. Kaupungin tilaisuuksissa tarjoiltavissa viineissäkin on reiluja laatuja. Sitoutumista Reilun kaupan tuotteisiin tarvitaan myös kaupungin alueella toimivilta kahviloilta, kaupoilta, seurakunnilta, työpaikoilta ja yhteisöiltä (ks. Ketkä ovat mukana?).